Se löytyi ihan blogikirjoituksesta katsomalla. Olin miettinyt kovasti, milloin olin ottanut nyt kännykän taustakuvana olevan kuvan, vilkaisin yhtä vuodenaikablogin kirjoitusta elokuulta 2008. Heti rupesi muistikin raksuttamaan että hei, juuri elokuun 13. päivä olen ottanut tuon kuvan, ei ihan viimeisiä kertoja, mutta ei se viimeinenkään kerta sillä kohtaa kovin kaukana ollut. Kolmanneksi viimeinen kerta oli ollu sillä kertaa, joten kaksi kertaa oli sen jälkeen jäljellä. Ihan hieno juttu, kun sain sen selville, muistin avulla!